maanantai 24. lokakuuta 2022

Sipsin 3 vuodenaikaa


Moi, 

minä täällä taas, Sipsi, Sipuli, Sipe, Sipsu... 

Tulin vaan kertomaan, että vieläkin on se oma koti hakusessa. Mä ja toi hoitsu ei kyllä ymmärretä miksi. Koska olen loistava kotikoira, hyvätapainen (no välillä pummaan kyllä ja rullaan matot seinän viereen innoissani, mut siinäpä melkein kaikki) ja rakastava neiti.
Oon täällä kotihoidossa rauhoittunut tosi hienosti, en enää niin kauheesti reagoi kotona ympäriltä kuuluvista äänistä, nukun yöni hyvin ja samoin päivällä. Osaan olla tän muun porukan kanssa työpäivän yksin, vähän tota eteisen mattoa olen tuunannu kyllä, mut se alkoi jo aikaa sitten, pitää tehdä se valmiiksi, ennenku löydän oman kodin. 

Kolme vuodenaikaahan olen tääl Suomessa nähnytkin; kevään, kesän ja nyt tätä syksyä.

Hoitsu sanoo, että olen fiksu tyttö. Opin ihan parilla harjoituksella istumaan, vähän se ekaks aina vaatii funtsimisaikaa, mutta kun ei oo kiire, niin sieltä se sitten tulee. Ja tassua harjoitellaan nyt seuraavaksi. Siis sen antamista ihmisen kouraan.
Tokihan me hissukseen harjoitellaan niitä haasteita, joita mulla on, elikkäs uusiin ihmisiin tutustumista ja sitä, ettei toiset koirat jännittäis ulkona niin kovin. 

Oon kuulemma kotihoitoaikana kasvanut aikuisemmaksi. Timmi kroppa on vankistunut enkä ole enää mikään  kukkakeppi, vaan näytän ulkoisesti aikuiselta. Henkinen puoli on kyl vielä ihan kakaran, sano.
Innostun esimerkiks haravoinnista, must on kivaa kun hoitsu heiluttelee haravaa ja mä yritän arvata mihin suuntaan :))

Mut niinku oon tos aiemmin kertonut, ja hoitsu kans, et ihan normikoiran arkea täällä elellään. Perussettii. Normiarkee. Koira-arkee. Ja sitä ihanaa tylsää, rutiini-arkea. Ihan parasta! Ja et oon ihan normikoira, enkä mikään ongelmavyyhti, se on ehkä vielä enemmän parasta.

Jos haluat tutustua muhun tarkemmin, niin käys kattoo tuolta sivuilta tiedot, siellä on kerrottu vaikka hurumyky mun vauva-ajasta ja muusta tarhaelämästä ja vähän siitä edellisestäkin elämästä tääl Suomessa. Muutaman viikon päästä tulee puoli vuotta täyteen ton hoitsun huushollissa, must olis pian jo aika löytää se koti, josta en lähde enää kos-kaan vaan saan olla siellä i-kui-ses-ti! Hohoi, missä oot!!!???

Ja täs sitten niitä videoita ja kuvia, olkaas hyvät ja ihailkaa meitsii!!! 

Hyppy hyppy hip hei! 

Nukkumattia etsimässä

Syvää unta... Zzzzz...

Katso silmiini... katso syvälle silmiini...

Oli lakananvaihtopäivät, osallistuin

Lempipaikka. Kroppa ei kyl näytä timmiltä...

Hyvä peti, hikipeti, mut itte tehty