perjantai 12. lokakuuta 2018

Mummoo pukkaa

Tässä blogissa kerron perjantaina 19.10.2018 saapuvan Sally-mummon kotiutumisesta tänne syksyiseen Suomeen.

Sallyn tarinaa Kyproskoirat ry:n sivuilta.
Sally on Aradippoun tarhan kaunis pointterimixtyttö, jonka arvioitu syntymävuosi on 2009. Se on elänyt tarhalla vuodesta 2011 saakka. 
Sally tuli tarhalle kamalassa kunnossa kymmenen pentunsa kanssa. Se oli pelkkää luuta ja nahkaa, ja jotkut sen pennuista olivat liian heikkoja selvitäkseen. Vahvimmat pennut selvisivät ja tulivat adoptoiduiksi. 
Sally oli alkuun hyvin pelokas. Nykyään se on jo paljon parempi, mutta saattaa edelleen säikkyä äkkinäisiä liikkeitä ja olla hieman varovainen, kun tapaa jonkun uuden ihmisen. Sallyn energiataso on ns. normaali. Häkissään se on hyvin käyttäytyvä ja rauhallinen, eikä juurikaan leiki toisten koirien kanssa. 
Yleisesti ottaen Sally on hyvin helppo koira ihanalla luonteella varustettuna, se tykkää huomiosta ja rapsutuksista. Tyttö tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, eikä se ole koskaan aiheuttanut mitään ongelmia. 
Sallyn säkäkorkeus on 48 cm ja paino on n.18 kg.

Sallyn adoptiota hoitaa Kyproskoirat ry, www.kyproskoirat.fi









Kissatestikin meni oikein hyvin, ei ihan ole suoriltaan päiviltä päästämässä. Videolta kyllä toisaalta näkyy, että mummo taitaa olla aika reipas pakkaus! :)