torstai 27. joulukuuta 2018

Muumin Joulu ja pohdintoja

Nyt on joulu vietetty. Ihan rauhassa oltiin vain kotosalla ja nautittiin hiljaisuudesta ja hyvästä ruoasta.
Koirat sai maksalaatikkoa ja myöskin vähän kalaa. Tonttu kävi myös salaa jättämässä paketteja. Jännä ajatella, että tämä oli varmaan Muumin ensimmäinen oikea joulu. Vaikka eihän se sitä itse tietenkään ajattele näin, mutta me ihmiset, tai ainakin minä, herkistyn ajatellessani että sain tarjota Muumille joulun. Sen joulun, jolloin on lämmintä, hyvää ruokaa, rauhallista yhdessä oloa, pehmeitä petejä ja leluja... rakkaudesta puhumattakaan.

Mietin joulun hiljaisina hetkinä myös, miten hurjasti Muumi on matkan varrella muuttunut. Ne ensimmäiset kamalat viikot, jolloin se ahdistui sisällä olemisesta niin kovin, että meillä meni yötkin siihen, että se yritti päästä ikkunoista ja ovista ulos, ja kun ei päässyt, haukkui ja ravasi. Silloin se ei pystynyt stressiltään syömään eikä juomaankaan. Kaukana ovat ne ajat.
Nyt Muumi arvostaa lämpimiä sisätiloja, pehmeitä petejä. On ensimmäisten joukossa änkeämässä ulko-ovesta sisälle lenkin jälkeen. Ei sitä aina huvita edes lähteä ulos :))

Muumi ei ole mikään vanhuskoira, ehei, sillä asuu se pieni pentu sisällä, joka ei ehkä koskaan päässyt toteuttamaan itseään, vaan se toteuttaa pentukepposiaan nyt. Muumi keksii kyllä. Sen kanssa pitää olla tarkkana. Jos jätät keittiön tuolin sopivasti ulos pöydän alta, voit olla melko varma, että Muumi on käynyt pöydällä, kokonaan. Jos jätät ruokaa keittiön tasoille, sopivan lähelle, voit olla varma, että Muumi on vähintään maistanut sitä. Muumi ei anna elämän olla tylsää. Se tekee jännitystä elämään! Mun mielestä nää ei ole huonoja juttuja, mä koen, että nää on hyviä juttuja eivätkä kestä ikuisesti. Sen pitää vaan nyt päästä tekemään näitä hömpötyksiään.
Muumi on reipas ja aina valmiina tekemään sitä mitä juuri olitkaan tekemässä!

Matot on olleet n viikon lattialla, yksi pieni vahinko on sattunut. Muutoin Muumi tykkää, kun on mattoja, onhan taas lisää pehmeää alle :)

Muumi on ihana, hellyyttävä ja kaunis koira. On niin hirmuisen helppo ja rakastava, tykkää olla lähellä ja suukotella. Muumia on kovin helppo rakastaa <3

Näistä tunnelmista kuviin. Ne kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta Muumi <3 <3


Pylly vasten pyllyä, pum pum... 

No sitä aamupalaa odottelen, vieläkin...

Tehtiin joulunpyhinä vähän hommiakin

Maistettiin vähän joulutorttujakin, olivatpahan aika hyviä, ainakin ne
pari, mitä ehti maistamaan...

Tässä videossa näkyy, miten reipas ja näppärä Muumimamma on liikkeissään :)

torstai 20. joulukuuta 2018

Joulua odotellen

Muumimamman arki on muuttunut rutiinien myötä aika arkiseksi. Syödään, ulkoillaan, nukutaan. Ja tiiraillaan, mitä mamma keittiössä puuhaa. Just tänään ajattelin, kun olin syömässä, että Muumi ei pummaa ollenkaan. Se käy nuuskaisemassa mitä mulla on lautasella, mutta lähtee sitten, todennäköisesti sohvalle lötköilemään.

Videotalleenteelta sain aika kivasti selville, mitä täällä tehdään työpäivien aikana, kuka ja miksi.
Ensimmäiset 7h ja 30min sohvalla vaihtui paikat ja asennot. Siis niin laiskaa jengiä!! :D
Mutta sen jälkeen, vain ihan vähän ennen kun tulen kotiin, alkoi askartelut. Ja kyllä se on aina yhtä tehokas Muumimamma. Sillä on siis tylsää, se aavistelee, että olen tulossa, ja siinä vissiin odotellessa puuhastelee aikansa kuluksi. Ai että se on ihana, miettikääs, mummo +10v ja vielä jaksaa keppostella!! Se ei ole mikään vässykkä, näinhän olen sanonut!!
No, nyt on huusholli laitettu siihen kuntoon, että askarreltavaksi jää vain se sallittu, eikä muuta.

Uskalsin laittaa yhden maton (näin aluksi) olohuoneeseen, koska pissavahinkoja ei ole sattunut moneen viikkoon. Tosin olen käyttänyt sitä pikapissalla 2-3h välein että se tulee Muumille tavaksi tehdä asiat ulos, eikä sisään.

Mitään kummaa täällä Espoon auringon alla. Joulu tulla jolkottaa, me ollaan koirien kanssa ihan vaan kotosalla, syödään hyvin, nautitaan hiljaisuudesta. Josko olis vaikka ihanat ilmat, niin vois viettää aikaa ulkona enemmän joululoman aikana!

Muumimamma porukoineen toivottaa teille kaikille oikein Hyvää Joulua, pitäkää toisistanne huolta, nauttikaa. <3 




Muumimamman lempiohjelma...
Hyvää ja rauhallista Joulua!

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Höpöhöpöä ja kuvia :)

Heipä taas, Sally-mummelin kuulumisia :))

No oikeestaan, meille mitään kuulu, koska elämä rullaa mallillansa!

Hiukan Dorita ja Muumi on askarrelleet yhdessä, ja jotain tavaraa on menny vahingossa rikkikin. Työpäivät on niin hirvittävän pitkiä! Mami se virittää videoinnin työpäivien ajaksi, niin siitä sitten näkee kuka puuhaa, miksi puuhaa ja ahistaako. Vai onko vain tylsää.

Muumi ja Dorita on kuin siskokset. Toinen syntyi Espanjassa ja toinen Kyproksella. Mutta heillä on ihan omanlaisensa keskinäinen yhteys. Ulkona Muumi kulkee ihan kiinni Doritassa. Sisällä Dorita siistii Muumin naamaa, nuolee rähmät pois ja tsekkaa korvien tilanteen... Usein ne jää illalla kahdestaan olohuoneen sohvalle nukkumaan. Ja hakeutuvat toistensa seuraan hyvin hyvin usein.
Ne siis myös askartelee yhdessä. Mun villi veikkaus on, että homma menee niin, että Muumi on aivot ja Dorita on se voima. Muumi vinkkaa mitä olis kiva askarrella ja Dorita toteuttaa toiveen :D

Edelleen Muumi on reipas ulkoilija. Ja herkkä. Mulle niin paha mieli tuli pari viikkoa sitten, kun Muumi oli jo asettautunut sänkyyn nukkumaan ja pikkuinen Bea hyppäsi Muumin vierestä sängylle. Muumi murahti sille, siis vain yhden kerran, minä sitten heti napakalla äänellä sanomaan, että HEI! Riittää! Muumi meni ihan makkaralle, tuli ihan viereen kyhnäämään, painoi päätään rintaa vasten... ai kauheeta, miten soimasin itseäni. Muumi on hyvin herkkä äänenpainoille. Siinä me sitten kyhnättiin ja yritin hyvitellä napakkaa äänenpainoani...

Sisäsiisteydestä, koirat on siirtyneet ns rajattuun tilaan työpäivien ajaksi, jossa käytössä on pieni makuuhuone, eteinen sekä keittiö. Rajaamisen jälkeen ei ole tullut yhtään pissaa sisälle. Silti sen kanssa täytyy olla tarkkana ja käyttää esim ruoan jälkeen pissalla. Viikonloppuna käytän sen pikapissalla parin-kolmen tunnin välein, niin ei kerkiä kyykkäämään sisälle. Satunnaisesti saattaa tulla yöllä pieni pissa sisälle. En oikein tiedä millä logiikalla, mutta sillee voi käydä :))

Muumi on menossa hammaslääkäriin, siellä otetaan röntgenkuvat ja katsotaan missä kunnossa kalusto on. Ja tietenkin otetaan huonot pois ja rassataan hammaskivet mäelle. Siitä sitten oma raporttinsa!

Nyt muutamia kuvia!

Bea on NIIN hidas syömään puruluuta...

Ihana, lämmin läjä pehmoeläimiä!

Tällee me jäädään siskon kanssa iltaisin nukkumaan

Päikkärijuna, veturina Irinakissa, joka ei mahtunut kuvaan, pieni nurkka
selästä vaan näkyy :) 

Ihan JÄTTIsuloinen Muumimamma!!! Pus!

Osaa Muumi olla itsekseenkin... ei aina tartte kyhnätä

Muumin eka selfie, mamma pilas koko kuvan.