maanantai 18. tammikuuta 2021

Kaikkea hyvää tulevaan, murunen...

 Meillä on mennyt Mintun kanssa ihan tosi hyvin. Sen kanssa ulkoilu alkaa hiukan helpottamaan, toki se vielä kavahtaa ulkona liikkujia, muttei saa paniikkia. Olipa kerran niin, että kävelytiellä tuli meitä vastaan mies ja hänen koiransa. Väistettiin Mintun kanssa hieman ojan reunalle ja jäätiin katselemaan kun he ohittivat meidät. Ensin Minttu hermostui ja alkoi pyörimään mutta rauhoittui sitten viereeni ja oikeastaan mielestäni uteliaan näköisenä katseli sitä koiraa. Että hyvin siis menee :)

Kotona siitä on tullut varsinainen riiwiökakara. Aina pitää muistaa katsoa, ettei jätä mitään rikottavaa Mintun ulottuville! Minttu tykkää tyynyistä, kynistä ja talouspaperista :)) Ja tykkää myös silputa maito- ja piimätölkkejä. Että kaikesta semmosesta, josta syntyy mahdollisimman paljon sotkua! Ihana kakara se on. Niin luottavainen, hakee silityksiä ja läheisyyttä, ne on Mintusta ihan parasta, edelleen. 

Mutta mehän ei saada enää kovin kauaa olla yhdessä, sillä Minttu on löytänyt oman kodin! Ikioman kodin! Juuri sellaisen, mitä sille etsittiinkin! Talo syrjässä, koirakaveri, ihminen joka ymmärtää arkoja koiria. On siellä vielä muutama kissakaveri ja pari heppaa. En oikeastaan voisi edes kuvitella parempaa paikkaa Mintulle. Olen niin onnellinen sen puolesta, mutta pakkohan se on myöntää, että luopuminen on vaikeaa. Vaikeaa jo siksi, että kun on nähnyt millainen Minttu oli aluksi ja millainen siitä tämän 4 kuukauden aikana tuli. Ja miten se oppi luottamaan minuun ja siihen, että kotona on sen turvapaikka. Se hyvä paikka. Kiintyminen on varmasti molemminpuolista. Nyt sillä menee koko systeemi uusiksi ja pitää sopeutua uudelleen uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin, uuteen koirakaveriin... mutta koirat elävät hetkessä, tässä ja nyt. Se ei jää ikävöimään meitä, kuten me sitä, vaan katsoo eteenpäin. Tulevaisuuteen.
Minttu lähtee omaan kotiinsa 20.1.2021. Pari päivää vielä saadaan olla yhdessä. 

Minä toivon Mintulle kaikkea hyvää, paljon rakkautta ja riemua, elämän hauskuutta, onnea. 

Olet hieno pieni tyttö, muista se aina, aina! 💕






Tule onnelliseksi, pikkuinen ❤

Ja taas... postaus on julkaistu maanantaina 18.1.2021 eikä sunnuntaina 17.1. Argh! :))