keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Loistotyttö!

 Ja vauhti jatkuu :)   

Ulkoilut sujuu tosi hyvin, ihmiset saa mennä rauhassa, toiset koirat aiheuttaa kyllä pienimuotoisen haukkusession, opetellaan siihen, ettei se kiihtyisi liikaa, ja meillä onkin lenkeillä superherkkunameja mukana, joita ei voi vastustaa. Sipsille tehoaa yllättävän hyvin rauhallisesti jutteleminen siihen samaan syssyyn, eli hyvin vastaanottavainen tyttö! 

Se on nyt pesty ja harjattu, molemmat toimenpiteet sujuivat hyvin. Karvaa lähtee hurjan paljon, en ymmärrä mistä sitä tulee, kun näyttää siltä, että on ohutturkkinen :D 

Hienosti osaa jo odottaa lupaa syödä. Vielä treenataan sitä, että innokasta pomppimista saatais hillittyä siinä vaiheessa, kun ruokaa kuskataan omalle ruokailupaikalle. 

Yksin olemiset sujuvat ilmeisen hyvin. Pikaisilla kelauksilla vartin välein, ei haukkumista. Eikä suuremmalti mitään ole rikottu edes. Joku hoitajan unohtama sukka on tuunattu kesää varten paremmin hengittäväksi. 

Alusta lähtien Sipsi on ollut täysin sisäsiisti. Etäpäivien rutiinit on jo ihan hallussa, silloin nukutaan eikä tarvitse pompata heti ylös, kun liikahdan pois työpisteeltä.
Se on valtavan suloinen pieni tyttönen, tykkää tietenkin hellimisestä ja rapsutteluista.

En nyt oikein keksi tässä mitään kummempaa, koska täällä ei juurikaan nyt tapahdu mitään kummempaa, elämä rullaa tasaisesti, lapsiarkea eletään

Joten kuvat kertokoon sitten loput! 




Tiluksien tarkkailua

No mutta tässäpä hyvä tarkkailupaikka!! 

Kova homma, mutta iso karhu on nyt hoideltu

Nukkuu kuin lapsi... 

Harjattu ja pesty! Lisää harjaamista tiedossa pesun jälkeen

Voiko ihanammin aamu enää alkaa...