Eipä täällä hätiä mitiä, päivä kerraan mennään. Edistymistä on, mutta ei kovin nopeaa. Se ei haittaa, koska mitään elämää näkemättömälle kaikki on niin uutta, suurta ja outoa. Tottumiseen menee aikansa. Ja kun kaikki uusi tuleekin kerralla, on siinä pienokaisella käsittelemistä.
Leikkivät edelleen satunnaisesti enemmän ja vähemmän Doritan kanssa, Dorita on vähän laiskanpulskea riehuilemaan, Hasseli kyllä tykkäisi.
Ruokailuasiat menee päiväkohtaisesti hyvin tai jotenkin. Viime aikoina ihan hyvin.
Mökki lähti eräänä iltana, mutta se ei haittaa Hasselia. Se on selkeästi rytmittynyt meidän muiden rytmiin, eli arkena etäpäivänä me kaikki asettaudutaan työhuoneeseen ja työpäivän päätteeksi Hasselin mielestä kuuluu sitten pötköillä makkarissa :)
Ensimmäinen koulutusjakso alkaa tuottamaan toivottua tulosta, eli se pummaaminen... Hasseli tulee jo hyvin lähelle hakemaan herkkuja, aika usein se myös jää haistelemaan mun kättä ihan käsivartta pitkin. Silloin ollaan hengittämättä ja hiljaa, vaikka tekis mieli viheltää ja riemuita :)
Lisäksi se tulee aina keittiöön, kun menen sinne. Ei siksi että pummaisi vaan jonkun muun takia, en ole vielä selvittänyt minkä. Eikä sillä taida olla väliä. Se asettautuu ikkunan alle seinän viereen makoilemaan, eikä sitä silloin häiritse yhtään, vaikka jalka olisi ihan lähellä kirsua.
Eli kokoajan tapahtuu, hyvin ministi kylläkin, mutta me täällä iloitaan ihan jokaisesta nanoasiasta, koska ne on tärkeitä ja ne pitää huomata!
Hazelilta siis terkut pimeneviin syyspäiviin teille kaikille!
Työpäivää...
Hän haki yöllä itselleen oman tyynyn!
