Manta on ollut nyt reilun viikon kotihoidossa. Alkuun se jännitti niin hirmuisesti kaikkea, telkkari oli se kaikista kauhein. Viikossa se on kuitenkin voittanut jännityksensä ja pelkonsa isoilta osin. Tietenkin tulee asioita, joita pelkää tai jännittää. Esimerkiksi tänään otin kukkaruukun hyllyltä ja olin viemässä suihkuteltavaksi, niin sepä oli melkein liian jännää! Mutta uskaltaa tulla haistelemaan ja siten ei tuo kukkapurkkikaan tuntunut enää jännältä 😊
Manta on melkein sisäsiisti. Sitä ei haittaa, vaikka pienen pissan lurauttaisi keittiöön alustan päälle, mutta se saattaa tehdä sen saman myös ulos, omalle pihalle. Pitää itse olla tarkkana, milloin sitä pissattaisi! Remmikävelyt on vielä aika jänniä. Autot on jänniä ja ohi kävelevät ihmiset myös. Koiria ei ole vielä osunut vastaan. Ulkona olemiseen Manta tarvitseekin aika paljon tukea.
Ihanasti se antaa hoitaa poimuja ja silmiä, antaa kosketella tassuja. Nämä kaikki sitä jännittää, mutta on uskaltautunut luottamaan. Nyt on pientä hepuliakin ollut näkösällä, saattaa rymistellä pihan perältä suoraan eteiseen, siinä kuulkaa tanner tömisee kun tuo vankkarakenteinen likka liikkuu! 😄
Kaikin puolin todella valloittava tapaus! Kerrassaan suloinen 💖
MUTTA
kuinkas sitten kävikään!
Manta tuli siis hoitoon 28.10.-23 ja sitten torstaina 2.11.-23 tuli toinenkin hoitolainen, sillee aika nopsalla aikataululla.
Hän on Billy, suomalaisittain Vili.
Hyvin pieni (~ 25cm), todella hellyyttävä noin 2v kastroitu pikku-ukkeli 💓
Vili on aika valmis kotikoira, jännittää kyllä asioita, mutta luottaa ihmiseen hyvin nopeasti. Häntä ei haittaa syliin nostaminen, luulen, että sitä on edellisessä elämässään kannetukin paljon. Vili tulee hyvin toimeen koko hoitolaisporukan kanssa, on täysin sisäsiisti, nukkuu yönsä kuin lapsi hoitsun vieressä. Osaa matkustaa autossa nätisti. Ihan semmonen kotikoiranen, jolle ihminen on se tärkein.
Ja sitten kuvia!
