Sally käyttäytyi kauniisti, mitä nyt kiipeili odotustilan ikkunalaudat ja sohvat, yritti siirtää tekokukkaa, joka oli korissa. Mutta mummihan on elohopeaa :))
Tanja katsoi mummin hampaat, ne kaipaavat kyllä remonttia. Sydän ja kaikki muu oli ihan kunnossa, teräsmummo! Painoa mummilla on 16 kg, mutta se saisi pyöristyä ehkä vielä kilon tai kahden verran.
Ahdistukseen aloitettiin Clomicalm, mutta koska se alkaa vaikuttamaan täydellä teholla vasta viikkojen päästä, laitettiin rinnalle rauhoittavaa pienellä annostuksella. Katsotaan ja toivotaan, että näistä olisi mummille apua!
Noin muuten tänään on ollut hyvä päivä, käytiin tietenkin myös päikkäreillä. Siitä täytyy nyt ihan erikseen mainita, että tähän mennessä olen laittanut makkarin säppiin päikkäreiden ajaksi, ettei mummeli ala valtoimenaan juosta ympäri asuntoa, vaan rauhoittuu nukkumaan. Tänään en laittanut, ajattelin katsoa kuinka käy. Ja hyvin kävi. Mummi kävi muutaman kerran kiertämässä, ja tuli sitten meidän muiden kanssa päikkäreille :) Sille nämä rutiinit on ihan rautaa!
Paljon muutakin kivaa on tänään tapahtunut. Mummi pyöriskeli onnellisena lattialla tänään ensimmäisen kerran, teki niin useasti. Ja eikä siinä vielä kaikki!! MUMMI LEIKKI! Leluilla! Apua, mä niin liikutuin ja tuli niin jättihyvä fiilis! Aivan ihanaa! Kannattaa katsoa noi videot, niitä katsoessa tekis mieli rutistaa mummelia oikein kunnolla, se on niin järisyttävän suloinen paketti!
Lisäksi Sally sai hoitopaikan Doritalta tänään oikein lämpimän tervetuliaispesun. Vasta tänään. Hyvin on nuo omat antaneet mummin olla täällä eivätkä ole sitä menneet turhia härkkimään, vaan mummi on saanut olla ihan kaikessa rauhassa. Nyt Dorita ilmeisesti totesi, että kait tuo mummeli on ihan jees, ja hyväksytään se lauman jäseneksi. Täällä siis kaikki erinomaisen hyvin!
VIDEO
Leikitään!
Pyörii pyörii pyörii
Sisarusrakkautta
Jengin täysvaltainen jäsen! |