Ja kovin stressaa sisällä olemista, ramppaa, läähättää ja yrittää kuikuilla ikkunoista.
Ulkoilu onkin mummon mieleistä puuhaa! Ja miellyttävää ulkoilla Sallyn kanssa. Se kävelee nätisti remmissä ja mikä oli kiva havaita, että se nuuskuttelee ulkona. Se on merkki siitä, että ulkoilu ei jännitä sitä ainakaan liikaa. Vielä ollaan kävelty yhtä ja samaa lyhyehköä reittiä jossa ei kulje autoja, pyörä saattaa vilahtaa joskus ohi.
Kissasta Sally ei ole välittänyt tuon taivaallista. Kauniisti antaa sille tilaa kuten toisille koirillekin. Se on kovasti vaatimattoman oloinen tyttö, herttainen ja iloinen. Tykkää rapsutteluista.
Sisäsiisteydestä. Muutama pissa on tullut sisälle ja ehkä muutama enemmän ulos. Musta tuntuu, että kunhan se lakkaa stressaamasta sisällä olemista, se on kyllä sisäsiisti. Ja kakkoset kaikki ulos 👍
Suikussa käytiin, ei se siitä tykännyt mutta nätisti antoi itsensä pestä. Nyt on viimeisetkin rippeet entisestä elämästä valutettu viemäristä alas.
Hieman olen huolissani siitä ettei se oikein pysty keskittymään syömiseen. Olen jopa voissa paistanut sen riisi-jauheliha-kasvispuuron että maistuisi paremmin, mutta ei... Peukut pystyyn, että mummo pian tottuisi elämään sisällä, hoksaisi miten mukavaa se on. Sitten alkaisi moni muukin homma pelittämään paremmin!
Sallyn passin mukaan sen hampaat on hoidettu kuntoon viime kuussa!
Ja niitä kuvia, tietenkin 🙂
Pari videota myös,
tässä ensimmäisen aamun jutustelua
Ja tässä ollaan päiväkävelyllä, on se reipas!
Suihkun jälkeen |
Vekkuli likka |
Ulkoilu on kivaa |
Kissa on ihan jees! |
Kovasti läähätyttää. |