Sallymummon kanssa arki on soljahtanut uomiinsa tosi kivasti. Sen kanssa elämä on helppoa ja hauskaa, mummi on kova tyttö pussailemaan ja tykkää läheisyydestä kovasti paljon. Kotona ei ole mitään mitä se enää jännittäisi. Imurikaan ei ole peikko, vaan sitä väistetään ihan samalla tavalla kuin perheen muutkin eläimet tekee, rauhallisesti, vailla pelkoa tai paniikkia.
Työpäivän aikana tulee vielä yksi, joskus kaksi, pientä pissaa sisälle. Luulen, että se johtuu siitä, että kuitenkin Sally miettii, tulenkohan enää koskaan takaisin. Mutta kun rullaamme viikkoja vielä eteenpäin, uskoisin tuonkin asian hoituvan itsekseen. Ja voin laittaa matot lattialle. Oi kuinka kaipaankaan karvalankamattojani!
:D
Joitakin sattumuksia on työpäivieni aikana tapahtunut, täällä on tyyny räjähtänyt, kissan pienen kiipeilypuun oviaukkoa suurenneltu... ja sellaista pientä keppostelua. Muumi on varmasti ollut osasyyllisenä kaikkeen, mutta kyllä mä luulen, että tuo meidän Dorita on sitten hoitanut hommat ihan loppusilaukseen saakka valmiiksi! Nyt sillä on kepposkaveri!
En nyt oikein keksimällä keksi mitään kirjoitettavaa. Arki sujuu mallikkaasti, ulkoilut vieläkin mallikkaammin, ruokailut ja juomingit on olleet jo pitkään hallussa. Uni, se on se, mikä maistuu. Illat on ihanaa aikaa, kun koko jengi asettautuu nukkumaa, jokainen käy vuorollaan suukottamassa hyvän yön toivotukset, muumi mielellään tekisi sitä pitempäänkin kuin mitä mamma sallii :)) Ja sitten pieni hetki, huoneessa on hiljaista ja rauhallista, tasainen tuhina kuuluu ja kahdelta koiralta vienoa kuorsausta... kauniita ja rauhallisia unia. Aamulla ilo on taas ylimmillään, kun tyypit herää uuteen päivään, mitähän jännää mahtaakaan tapahtua? Törmätäänkö taas valkohäntäpeuraan, joka sai koko porukan suunnattoman metsästys (tai jonkun!) moodin päälle, täytyy sanoa, että oli mammalla olkapää ja ranne aika kovilla, kun noin +70kg koiraa yritti päästä tekemään vieläkin lähempää tuttavuutta! Loppulenkki menikin sitten täysin koohkaamisen merkeissä! :))
Muutamia kuvia taas
|
Kuvakollaasi nukkumisen taidosta. Läheisyys lämmittää, kinttu toisen päälle ja Zetaa. |
|
Jing Jang |
|
Kyllähän Irinakissan kanssa voi oleilla samoilla mestoilla, nou hätä! |
|
Tällälailla ne jää makoilemaan, kun mamma lähtee tienaamaan uutta ruokasäkkiä! |
|
Puruluuhetki, sulassa sovussa kaikki neljä, hienot koirat! |
|
Oho. Tyyny oli työpäivän aikana räjähtänyt, onneksi koirat oli kunnossa! |
|
Hyvää yötä Muumimamma! <3 |
|
Tuunattu |