torstai 22. lokakuuta 2020

Neljä viikkoa

Neljä viikkoa on vierähtänyt siitä, kun odottelin kuumeisesti tietoa Mintun reissun etenemisestä ja sitä hetkeä, että saisin vihdoin tavata neitosen.

Minttu on pärjännyt todellakin odotettua paremmin ja reipastunut hurjan paljon enemmän, mitä villeimmissä kuvitelmissani uskalsin edes toivoa!

Se on ollut nyt kokonaan ilman valjaita ja remmiä, joutuu vähän kikkailemaan, että saan sen eteiseen saakka, se ei siis mene sängyn alle piiloon, vaan jumittaa sängyn päällä :)) Herkkupaloilla näistä tilanteista on selvitty hyvin.

Nykyään Minttu ilahtuu silminnähden, kun minä tulen joko yksin tai koirien kanssa ulko-ovesta sisälle. Se kurluttaa ja saattaa välillä haukahtaakin, häntä heiluu tai pyörii villisti. Aivan ihanaa, silloin on itsenkin mielestä erityisen kiva tulla kotiin! 

Aiemmin kerroin, että Minttu keppostelee keräilemällä hanskoja ja välillä tekemällä omia muistiinpanojaan lehtiöön, niin skaala on laajentunut. Se joka ikinen ilta nappaa mun tossun ja vie petipaikalleen. Ei ole tähän mennessä pureksinut eikä rikkonut, vain kuljetellut.

Kaikista näistä Mintun kimppakämppäläisistä se tykkää eniten Beasta. Bea on kiltti ja hyväntahtoinen, hassu otus. Ja lisäksi Bea on melko pieni, noin 40 cm korkea. Luulen, että Minttu tykkää ehkä enemmän itseään pienemmistä koirakavereista :) 

Minttu ei tykkää olla kuvattavana, sitä jännittää kameralla tähtääminen. Sensijaan se tykkää katsoa luonto-ja koiraohjelmia. On tarkkaavaisena ruudun äärellä. 

Ulkoilun kanssa seilataan eestaas, välillä on niitä reippaita ja rohkeita päiviä, ja välillä taas vähemmän rohkeita päiviä. Joka tapauksessa kaikki asiat toimitellaan ulos, ei vahingossakaan sisälle. 

Ei tässä ole mitään hurjia juttuja tapahtunut, eletään melkolailla normi koira-arkea. 


Kuvia!   

                                         Paperityöt tehty, nyt voi rentoutua!


                                        Ehdonalaisvangit koirankouluttajina, jännää!

                                            Menee se etätyöpäivä näinkin :))

TÄSSÄ video, jossa Minttu on iloinen, kun tullaan lenkiltä kotiin :)