Tässä blogissa kerron kotihoitoon tulleista koiruuksista, edistymisistä ja takapakeistakin. Nyt hoidossa EDDA 1.8.2024 -> Kotihoitopaikka sijaitsee Vihdin Nummelassa
Niin lähti Allu Albertti kohti loppuelämänsä kotia!
Miten voi koira noin lyhyessä ajassa tulla niin läheiseksi... 4 viikkoa ja 6 päivää.
Mä toivon vain sydämeni koko pohjallisesta Allulle ihania koiranpäiviä ja että kotiutuminen sujuisi mahdollisimman vaivattomasti! Tule muru onnelliseksi, tee kaikki läheisesi onnelliseksi.
Olet ihana eikä siitä pääse yli eikä ympäri <3
Ihana Allu on varattu omaan kotiinsa!!
Ihan mahtavaa, Allu pääsee nyt omaan loppuelämänsä kotiin, rauhoittumaan ja nauttimaan elämästä!
Kotihoidossa Allusta on kuoriutunut varsinainen kainalokananen <3 Allu tykkää kovasti olla vieressä ja ottaa rapsutuksia vastaan. Sillä on ihana tapa nostaa toinen huuli ylös, kun rapsutukset osuvat oikein muhevaan paikkaan. Kuitenkin huolimatta siitä, että se tykkää läheisyydestä, Allu on itsenäinen koira, eikä koko ajan nyhjää kyljessä, vaan saattaa mennä ihan muualle lepäilemään.
Se on alkanut vahtimaan pihaa, mutta todella helposti sen saa rauhoittumaan ottamalla sen viereen ja rauhoittelemalla. Nyt kun Hömppä ei ole täällä enää sen kanssa peuhaamassa, se saa hepuleita ihan itsekseen, ja juoksee tuhatta ja sataa ympyrää pihalla.
Ruoka on alkanut maistumaan hyvin, toki se vielä sortteeraa nappuloita kipon viereen ja syö ne sitten viimeiseksi :)) Lisäksi Allu on hyvin juttelevainen neito, välillä tarinaa on pitemminkin tarjolla
Elämä hoitopaikassa on asettunut uomiinsa, se asettui jo muutaman kotihoitopäivän jälkeen. Allu on ollut hirmuisen helppo ja ihana hoitolainen! Allua on helppo rakastaa <3
Uudessa kodissa stressi nostaa varmasti taas päätään ja Allun pitää aloittaa kaikki alusta, mutta minä uskon Alluun. Uskon, että se asettuu kotiinsa lähes yhtä helposti kuin hoitoonkin.
Tässäpä taas kuvatuksia matkan varrelta!
Pian on kulunut 3 viikkoa, kun Allu tuli taloon.
Ensimmäiset päivät oli vähän sekavia, mutta hyvin pian Allu oivalsi meidän kodin jutut.
Allu ei ole täällä ollessaan haukkunut mitään turhia, haukkuu ylipäätään hyvin vähän. Haukut voi saada pihalla joku epäilyttävä naapuri, joka kulkee pihan ohi. Mielestäni se kuuluu asiaan, että epäilyttävistä hahmoista ilmoitetaan, kyllä koiralla pitää olla joku tärkeä tehtävä taloudessa!
Allu on reipas ulkoilija, täysin sisäsiisti, tykkää rapsutuksista ja syliin on kiva kammeta. Siinä samalla voi ensin vähän suukotella kotihoitajan kaulaa ja samalla yrittää napata kaulakoru. Tai korvakoru. Hän on aito prinsessa, joka tykkää koruista :)
Hieman epäluuloinen se on vieraille ihmisille. Haukkuu ja on aika hurjanakin. Tätä asiaa treenaillaan pikkuhiljaa, luottamista siihen, että en päästä pahoja ihmisiä sisälle edes ja ne jotka tänne pääsee, on ihan ok. Mutta se pitää tietenkin ihan itse todeta, näin lyhyen ajan jälkeen ei ihan pysty vielä luottamaan kotihoitajan arvioon.
En keksi tuosta tytöstä mitään huonoa sanottavaa, on aika täydellinen kotikoira. Täydellinen siitä tulee, kun on saanut viettää omassa, tutussa, turvallisessa kodissaan muutamia kuukausia, siitä olen täysin varma!
Allun kanssa odotellaan kevättä ja tietenkin sitä omaa kotia!
Nallelapsi löysi oman kotinsa 4.3.2022
Hömppäselle toivottelen valtavan ihanaa elämää, tule onnelliseksi, yhtä onnelliseksi, kuin itse teet läheistesi elämän. Niin suloinen karvakamu! <3
Albina eli Allu tuli pikaisella aikataululla kotihoitoon su 20.2.2022
Allu on alunperin Romaniasta
Blogia täydennetään sitä mukaa kun tulee jotain kerrottavaa. Heti alkuunsa Allulla oli stressitasot aika korkealla, ilman muuta, sillä joutuihan se vaihtamaan ensin tutusta, turvallisesta kotihoitopaikasta uuteen kotiin, jossa sen stressiä ei pystytty käsittelemään.
Tullessaan tänne meidän laumaan, Allu oli ymmärrettävästi todella stressaantunut, koska se joutui lähtemään uudesta kodistaan vietettyään siellä vain 2 päivää. Allun stressi purkautui levottomana liikehdintänä ja jatkuvalla haukkumisella. Se etsi jokapaikasta poispääsyä. Se sai purkaa stressiään ihan rauhassa, en puuttunut siihen ollenkaan. Tein sen ympäristön vain turvalliseksi. Mentiin aika aikaisin nukkumaan, otin sen makuuhuoneeseen, jossa sillä oli tutuntuoksuinen ja turvallinen kevythäkki. Ovi kiinni, jotta tila tuntuisi turvalliselta.
Aikansa pyörittyään häkin päällä, sivulla, sisällä, haukkuen, se rauhoittui. Tuli sänkyyn jalkopäähän ja itki. Itki sydäntäsärkevästi, sillä oli ikävä edellistä rakasta kotihoitajaansa. Niin itkin minäkin, niin surullinen tilanne Allulla oli.
Tämän ensimmäisen päivän jälkeen suunta on ollut jyrkästi parempaan. Toisena päivänä se haukahteli enää muutaman kerran. Innokas ulos lähtijä, minua se jännitti vielä, mutta antoi laittaa ulkoiluvarusteet vaikka jännitti. Kolmantena päivänä se oli erinomaisen hyvin nukutun yön jälkeen täysin eri koira, ihan kuin se olisi ollut meillä aina! Iloinen, riehakas, leikkisä, ei jännittänyt koskettamista, juoksi ja leikki ulkona! Ihan oikeasti, ihan täydellinen ihana koira, mun sydän on aika nyrjähtänyt sen vuoksi.
Nyt oltuaan täällä vain 5 päivää, näen, miten täydellinen kotikoira se on! Toisen päivän jälkeen se ei ole sanonut sanaakaan, oppinut meidän rutiinit, tulee luokseni hömpsöttämään ja leikkimään, antaa suukkoja... Ihana <3
Voi hyvät ihmiset. Miettikää kerran, miettikää kaksi kertaa, miettikää niin monta kertaa, onko teillä resursseja, kärsivällisyyttä, ymmärrystä, empatiaa. Oletteko valmiit hakemaan apua ja vielä tekemään niin, kuin teille on neuvottu. Sillä teidän virhearvioista koira maksaa todella kovan hinnan.
Reippaita kuvia ja videoita alkupäiviltä, näette itsekin, miten hienosti Allu pärjää!
Eka päivä, stressit yhtä korkealla ku Allukin
Kuvia elokuulta -21 ja tammikuulta -22 aiemmassa kotihoitopaikassa
Hömpällä menee päivä päivältä paremmin. Huonosti ei ole mennytkään
Se rakastaa edelleen ulkona olemista, tuossa omassa pihassa. On jo reippaampi remmilenkeilläkin. Se on äärettömän fiksu poika. On oppinut hetkessä miten ne herkut saa, no istumalla tietenkin. Ja ettei voi hyppiä vasten kun ruokalaaria toimitetaan, silloinkin pitää istua odottamaan. Eikä uloskaan pääse ovea vasten hyppimällä, vaan maltillisesti odottamalla. Loistonalle <3
Vahtikoiran luonnetta on, koska kaikki, mikä ulkona näkyy liikkuvan, täytyy ilmoittaa. Ollaan opeteltu nyt semmosta, että kun alkaa haukuttaa, niin siirretään huomio nameihin, joita räjähtää hankeen. Vahtiminen on vähentynyt huomattavasti.
En kyllä keksi tuosta pumpulisesta lapsesta mitään miinusmerkkistä. On ihan täydellinen, hellä, suukotteleva, kepposteleva nuorukainen, valloittavan ihana! Puspus!
Uusi paras kaverikin on löytynyt, pikkuSkippi Espanjasta :)
Kuvia kuvia kuvia!!!!
Hömppä on ollut nyt 3 kokonaista päivää Suomessa.
Ihan kuin se olisi ollut aina. Ihan mahtava paketti hauskuutta, hömppää, hellyyttä ja kiusankappaletta
Sen elämä on nyt tasoittunut alkujännityksen jälkeen hienosti. Alkaa oppimaan meidän rutiinit;
aamulla kahvi, sitten ulos, sitten ruoka ja sitten töitä. Töiden aikana käydään parin tunnin välein pikaisesti takapihalla ja sisäsiisteys alkaa hahmottumaan. Se on kuitenkin vielä sekä sisä- että pihasiisti tyyppi.
Olemme käyneet sen kanssa sekä yksin että muiden kanssa ihan kävelemässäkin, tässä kodin ympäristössä toki vain, sillä ulkona se jännittää vielä kaikenlaista. Ihanasti se tulee hakemaan minusta turvaa ja kiehnää pohkeessa. Doritasta se saa hyvän vetoavun ja kulkee hyvin sen perässä.
Se on käynyt jo sohvalla makoilemassa ja eilen illalla tapahtui sängyn valtaus. Sängyssä se ei kovin kauaa viihdy, koska sen tulee kovasti kuuma. Mutta kävipä tutustumassa :))
Ruokailun kanssa ei mitään ongelmia, ruokahalu on erinomainen eikä se vahdi kippoansa vaan on Kaverille kans -tyylillä
Joku päivä sitten se löysi äänensä. Komean äänen löysikin!
Kuuntelee kodin ulkopuolisia ääniä ja kommentoi. Kommentoi vaikkei mitään kuuluisikaan. Telkkari ja peili on olleet sille alusta alkaen aika hämmentäviä, ja telkkarille se usein kommentoikin kumealla äänellään.
Kaikkiaan pikkukakrun kanssa ei voisi paremmin mennä! Se on ihana ja hellyyttävä pehmeä pikkunalle, siihen on niin helppo rakastua sydänjuuriaan myöten!
Äänet päälle!!
Hömppä saapui lauantaina iltapäivästä Suomeen. Automatka meni todella hyvin, pikkuinen ensin katseli ikkunasta ulos ja senjälkeen alkoi nukkumaan. Kotiintulokaan ei olisi voinut paremmin mennä!
Melkein heti se joutuikin suihkuun, sillä turkki oli ihan kammottavassa kunnossa; se haisi kamalalle, oli puruja, hiekkaa ja tietenkin huopaantunutta takkua. Suihkun jälkeen sen turkki on ihan harvinaisen pehmeä ja pumpulinen, juuri sellainen, mihin kaikki lumi tahtoo tehdä palleroita :))
Koirieni kanssa hyvää pataa, ruoka maistuu ja se on sekä sisä- että pihasiisti! Yönsä on nukkunut kuin pieni lapsi, sitähän se on.
Ollaan käyty jo useampaan otteeseen ihan "kävelylläkin" eli pyöritty tuossa talon ympäri kävelyteitä. Hienosti kävelee, on kovin jännää ja tukeutuu minuun ja kävelee pohkeessa kiinni. Mutta rohkea ja reipas tässäkin asiassa.
Lumi on Hömpän juttu! Se voisi olla ulkona kokoajan, möyriä lumessa, tehdä kuonollaan käytäviä, juosta juuri niistä paikoista, johon ei ole polkuja tehty.
Kirjoitan tätä maanantaina aamulla, treenataan etätöitä. Hömpällä ihan omat työt, se riiwiöi pienen pennun tavoin. Pitäisi olla silmät selässäkin, koska kokoajan jostain kuuluu narsk, poks, pam! Se maistelee sohvaa, mattoa, tyynyä... mitä milloinkin.
Kooltaan Hömppä on noin 60 cm ja varmaan vielä saattaa kasvaakin. Se on vielä kovin kevytrakenteinen, mutta aikuistuessaa saa varmasti lisää massaa.
Hömppää ei voi kuvailla kuin yhdellä sanalla; Ihana, valloittava, suloinen, kaunis, kiltti. Oho, tuo oli varmaan yhdyssana! :))
Hömppä on saapumassa Suomeen!
Romanialainen Hömppä oli jo varattuna omaan kotiinsa Suomessa, mutta sen koti peruuntui Hömpästä riippumattomista syistä. Hömppis oli laitettu jo matkustuskuntoon ja istumapaikka kyydissä valmiina, joten se matkaa tänne Vihtiin kotihoitoon etsimään omaa kotiaan.
Hömppä on vasta lapsukainen, syntynyt n 1/2021. Kaikesta päätellen poitsu on tarhaolosuhteissakin iloinen ja avoin, mutta tarhahan on nyt sen koti ja käytös voi muuttua aluksi sen tullessa uuteen paikkaan. Sen näemme sitten hiukan myöhemmin millainen riiwiökakara siitä kehkeytyy!
Blogia päivitetään ahkerasti, koska uskon, että päivitettävää kyllä riittää :)
Hazel on jäänyt jumiin omaan epävarmuuteensa eikä pääse eteenpäin.
Nyt en saa koskea siihen juuri lainkaan, lähtee levottomasti
liikkeelle, heti kun minä liikun.
Dorita käy pyytämässä sitä leikkimään, mutta ei se lähde
kuin harvakseltaan. Kovin ilahtuu siitä, kun tullaan takaisin ulkoota omien
koirien kanssa, se on valtavan iloinen, häntä heiluu ja pieniä kurlauksia
kuuluu kurkusta J
Jotain on hyvinkin mennyt, koska ruokarytmi on tullut, se
syö aamulla ja illalla, eikä milloin sattuu. Uskaltaa syödä puruluuta
olohuoneessa, kun ennen se ei uskaltanut rouskutella ollenkaan, edes sängyn
alla tai omalla turvapedillään. Lisäksi nukahtaessaan illalla olkkarin
nurkkaan, kun katson vielä telkkaria, se näkee wufwuf-unia ja heiluttaa häntää.
Se tuntuu hyvältä!
En vaan yksinkertaisesti pysty luotsaamaan sitä eteenpäin,
se on jumittunut paikoilleen. Tuntuu niin pahalta ja surulliselta. Olen
kiintynyt hurjasti Hasseliin näiden kuukausien aikana
Yhdistyksen kanssa oltu tiiviisti yhteistyössä koko
kotihoitojakson ajan, ja he ajattelivat, ettei Hasseli ehkä pääse jumeistaan
täällä, vaan tarvitsee kokonaan uuden ympäristön ja rytmin, jossa se
mahdollisesti voisi avautua, kun ei olekaan nämä samat ympyrät ja tämä pieni
maailma jonka lisäksi minä olen koko ajan kotona, 24/7.
Eli Hasseli muutti toiseen hoitopaikkaan jatkamaan
reipastumista. Toivon pienelle kultamuruselle hurjasti tsemppiä ja isoja
harppauksia eteenpäin <3 Olet suloinen ja ihana ja mulla on sua ikävä ❤
No mitä kuuluu Hazelille?
Hyvää kuuluu! Edistyminen on hiukan taantunut, jonain päivänä ollaan kovin rohkeita ja toisena päivänä sitten taas ei.
Meillä on ollut täällä valjasruljanssia. Hasseli on kyl mainio, ei sen kanssa ainakaan tylsää tule!
Ensin sille saatiin päälle valjaat, panta, jarrupala sekä vielä kaiken varmuuden maximoimiseksi turvapala pannan ja valjaiden väliin. Laitettiinpa vielä remmikin roikkumaan, niin ei tartteis olla ropeloimassa sitä sit kokoajan.
Noh, ensimmäisen yön jälkeen remmi oli purtu poikki. Sittemmin myös turvapala. Jonkin ajan kuluttua löysin pannan lattialta, oli vetänyt sen pään yli. Hyvä, koska oli selvästi liian löysällä. Ja tuossa joulunpyhinä se oli sitten mutustellut myös jarrupalan remmin poikki!
Kauhee kilinä kuului, kun se tepasteli asunnossa, kun 3 kpl lukkoa kilisi valjaissa! Lisäksi valjaat ei selvästikään olleet kovin istuvat, koska etujalkojen väliin tuleva remmi oli kokoajan kyljessä eikä siellä etujalkojen välissä... Nyt yritetään sitten uusia valjaita ja jarrupalaa ainakin, koska pihalle lähtö alkaa olla vermeiden puolesta pian kunnossa.
Hasseli seurailee minua aika paljon kotosalla. On aina valmiina lähtemään samaan paikkaan kuin minä, oli se sitten keittiö tai veski :)
Herkkuna on aiemminkin mainittu hapankorppu, se on ja pysyy. Vaikka se vahingossa olisikin jossain muualla kuin keittiössä, kun alan voitelemaan happareita, hetken kuluttua se on jo keittiössä ja sitten olkkarissa odottamassa omaa osuuttaan
Saan koskea siihen jo, silloin kun se on turvallisessa pedissään. Voin paijata koko koiran läpi, ilman että se näyttää vaivaantuneelta. Uskaltaa ottaa makupaloja olohuoneessa ja joskus jopa keittiössäkin. Keittiössä se on ihan lähellä mun jalkoja eikä ole levoton. Haistelee huolella polvesta alaspäin. Meillä alkaa tuo luottamuspuoli olemaan aika hyvällä mallilla. Pitää muistaa, että luottamusta ei saada, se ansaitaan!
Joulu tuli ja meni, samoin vuoden vaihde. Hasseli oli rauhallisin mielin sängyn alla pahimpaan paukkeeseen, joten meidän jengi lopetti "juhlimisen" klo 23 aikoihin ja vetäydyttiin Höyhensaarille
Tästä on taas hyvä jatkaa luottamuksen ansaitsemista, mutta yks juttu vielä; Hasseli on ihana!
Pari kuvaa ja yksi ihana video, jossa Hasseli rouskuttaa hapankorppua :))
Huomatkaa kuvissa hassut valjaat!
VIDEO
Hyviä uutisia, Manu on löytänyt oman kodin ja muuttaa vielä tämän vuoden puolella!
Manun kanssa on mennyt ihan äärettömän hyvin. Se on niin mainio ja rakastettava otus, että on iskenyt painavan tassun jäljen hoitomamman sydämeen.
Onneksi Manu jää kutakuinkin melko lähelle, niin voidaan joskus nähdäkin ja mennä vaikka lenkille kimpassa 🙂
Haikeeta ja vaikeeta luopumisesta tulee, mutta perhe varmasti pitää yhteyttä.
Ihan hirmuisen paljon onnea elämääsi Manuli, tule onnelliseksi❣ Onnea perheelle tästä hiomattomasta timantista 💎
